Täydellinen lohilaatikko

Lohilaatikko on ihanaa ruokaa. Tähän asti olen latonut vuokaan samaan aikaan perunat, sipulit, kalan, kerman ja mausteet. Toivasen Jounin ohjeella uusimmasta Glorian ruoka ja viini lehdestä tuli kyllä vielä moninverroin parempaa. Vaatii hivenen valmisteluaikaa, mutta se kannattaa. Tällä ohjeella syntyi kyllä täydellistä lohilaatikkoa - pienillä lisänikseillä saa ihmeitä aikaan.

4 hengelle

* 500g nahallista, ruodotonta lohifilettä
* 1/2 tl suolaa
* 1 tl sokeria
* 2 dl kuohukermaa
* 2 dl täysmaitoa
* 1 ruukku tilliä
* 1 kg kiinteitä perunoita
* 1 sipuli (alkuperäisessä ohjeessa 2, minusta 1 iso sipuli riittää)
* 2 rkl voita
* 1/2 tl suolaa
* 1/4 valkopippuria

Leikkaa lohesta n. 1 cm paksuja viipaleita samaan tapaan kuin leikkaisit graavilohta. Ota nahka talteen. Levitä viipaleet lautaselle ja ripottele päälle suola ja sokeri.

Laita lohen nahka kattilaan ja lisää kerma, maito ja tillin varret. Säästä tillin lehdet.
Kiehauta ja siirrä pois liedeltä.

Pese ja kuori perunat. Viipaloi perunat aivan ohuiksi siivuiksi ja laita viipaleet kylmään veteen, jotta ylimääräinen tärkkelys huuhtoutuu pois.

Laita uuni lämpenemään 175c. Kuori ja viipaloi sipuli ohueksi renkaiksi. Kuullota sipulia pannulla voissa vähintään 10 min ajan miedolla lämmöllä. Näin sipulista tulee ihanan makeaa.

Voitele laakea (n. 2l) uunivuoka. Valuta perunat hyvin. Laita vuokaan ja sekoita joukkoon kuullotetut sipulit. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää siivilöity kermamaito. Kypsennä uunin alatasolla n. 40 min kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Kokeile kypsyys haarukalla.

Perunoiden kypsyessä hienonna tillinlehdet ja ripottele tilli kalaviipaleille. Ota vuoka uunista n. 40 min kohdalla ja lisää lohiviipaleet tasaisesti uunivuokaan perunoiden alle. Kypsennä vielä n. 10-15 min uunin ylätasolla kunnes perunat ovat varmasti pehmeitä, lohi kypsää ja vuoassa kaunis paistopinta.

Nauti esimerkiksi etikkapunajuurten kera.

Kommentit

Suositut tekstit