Ribsit uunissa
Peggyn pienen punaisen keittiön ohje pelasti juhannukseni. Halusin ehdottomasti aattopäivän pöytään ribsejä, mutta vettä satoi aivan kaatamalla. Grillaus ei olisi onnistunut oikein mitenkään terassillani. Mutta hei, ribsit onnistuu myös uunissa mainiosti kun vain malttaa kypsentää pitkään. Mainioita ribsejä, eikä tarvinnut esikeittämistä.
Huomioithan että kypsennysaika vaihtelee uunista riippuen. Malta odottaa, että ribsit ovat suussa sulavia ja liha irtoaa luista helposti.
* 1,2 kg possun maustamattomia ribsejä
* 2 tl suolaa
Kastike
* 1 dl colajuomaa
* 1 dl ketsuppia
* 1 dl ruokosokeria
* 1 rkl vahvaa chilikastiketta
* 1 rkl punaviinietikkaa
* 1 solo valkosipuli
* 1 tl savupaprikajauhetta
* 1 rkl tuoretta timjamia
Ota lihat huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Vuoraa uunipelti tiiviisti foliolla. Suolaa lihat kevyesti ja nosta uunipellille. Paista 150c uunissa n. 2 tunnin ajan.
Valmista kastike yhdistämällä kaikki ainekset. Kiehauta seos ja keitä muutaman minuutin ajan.
Valele ribsit reilusti kastikkeella. Nosta lihat pellille leivinpaperin päälle ja jatka kypsentämistä vielä n. 30 minuutin ajan. Pilko ribsit paloiksi ja kaada loppu kastike päälle.
Kommentit
Lähetä kommentti