Aasialainen kananuudelikeitto

Tämä keitto on ollut jo vuosia lemppareitani ja oikein säikähdin kun huomasin ettei sitä ole mansikkavaahtiksessa. Näin helteellä alkoi tehdä mieli tulista soppaa. Kunnon hiki pintaan kaikella tapaa! Olen muokannut ohjeen kanapyörykkä-nuudelikeitosta kirjasta Köyhät ritarit (Henri Alen, Meri-Tuuli Lindström, Nicolas Thieulon).
Simppelit raaka-aineet, mahtavat maut!

Neljälle

* 400g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
* 1 limen mehu
* 1 valkosipulin kynsi pilkottuna
* 1 iso punainen chili pilkottuna
* 2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
* 1 rkl kalakastiketta
* halutessasi ripaus suolaa

* 1 l kanalientä
* 1 tlk (400ml) kookoskermaa
* muna- tai riisinuudeleita
* 1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
* tuoretta korianteria

Laita broilerin suikaleet kulhoon. Sekoita joukkoon limen mehu, pilkottu valkosipuli, pilkottu chili, raastettu inkivääri ja kalakastike. Itse en lisää enää suolaa. Anna maustua jääkaapissa 30min - 1h.

Kiehauta kattilassa 1 l kanalientä. Lisää joukkoon broilerinsuikaleet. Keitä n. 5 min ajan. Lisää joukkoon kookoskerma ja puoliksi halkaistut kirsikkatomaatit. Keitä n. 10 min ajan.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita lautaselle läjä nuudeleita, lisää reilusti keittoa ja viimeistele tuoreella korianterilla.

Hymyile.

Kommentit

Suositut tekstit