Halloumiranskalaiset

Halloumiranut ovat jo jonkin aikaa pyörineet ruokapiireissä "hittireseptinä" ja oli jo aikakin kokeilla niitä itse. Tosi hyviä. Toimivat ihan tällaisenaan kastikkeen ja granaattiomenan kanssa nautittuna, mutta myös osana illanistujaisten herkkupöytää. Nam! Ohje Maku lehdestä.

Halloumista sai hyvin leikattua tikut kun halkaisi halloumipalan ensin poikittain kolmeen osaan (saat kolme paksuhkoa suorakaiteen muotoista levyä) ja siitä tikuiksi pitkittäin leikaten. Jotkut halloumipalat ovat ohuempia, silloin juusto kannattaa vain halkaista puoliksi poikittain ensin kahteen osaan.

Granaattiomenasta saa helposti siemenet ulos kun halkaiset omenan ja otat syvän kulhon, jonka laitat tiskialtaaseen. Pidä omenaa kulhossa ja hakkaa tukevalla välineellä kuorta (itse käytän puikulakaulinta, tavallisella lusikalla ei saa lyötyä riittävän napakasti). Kun lyöt tarpeeksi napakasti ympäri ompun kuorta, vain pieni hetki niin siemenet ovat kulhossa. Tee tämä kuitenkin tiskialtaassa ja älä pue päällesi lempipaitaa, joka vaikea pestä. Rapatessa saattaa roiskua.

Neljälle

* 400g halloumijuustoa
* 1 dl vehnäjauhoja
* 1 tl savupaprikajauhetta

* 5 dl rypsiöljyä
* 1 granaattiomena
* 1/2 ruukkua tuoretta korianteria

* 200g turkkilaista jogurttia
* 1/2 sitruunan mehu
* rouhaisu mustapippuria

Valmista ensin jogurttikastike maustumaan. Sekoita turkkilaisen jogurtin sekaan sitruunanmehu ja mustapippuri. Kelmuta ja nosta jääkaappiin maustumaan.

Kuivaa halloumin pinta talouspaperilla. Leikkaa juusto noin sentin paksuisiksi tikuiksi. Sekoita keskenään jauhot ja savupaprika. Pyörittele juustot jauhoseoksessa.

Hakkaa omenasta irti siemenet.

Kuumenna öljy 180 asteiseksi paksupohjaisessa kattilassa tai syvässä paistinpannussa. Paista ranut kuumassa öljyssä molemmin puolin kullanruskeiksi. Nosta hetkeksi lautaselle, talouspaperin päälle. Näin ylimääräinen rasva imeytyy paperiin.

Tarjoile halloumiranskalaiset kuumana jogurttikastikkeen, granaattiomenan siementen ja tuoreen korianterin kera.

Kommentit

Suositut tekstit