Runebergin Whoopies

Itselläni on huomenna nimipäivä ja lupasin että leivotaan sen kunniaksi apukokin kanssa jotain hyvää. Oma lemppariherkku on laskiaispullia, mutta herkuttelin sellaisen päivällä kahvilla. Joten päätin että teemme oman sovelluksen Valion Runebergin Whoopieseista. Alkuperäisessä ohjeessa täytteeseen tulee myös hilloa, tuorejuustoa ja punssia. Itse tein täytteen vain kermasta missä vaniljakreemijauhetta. Omaan ja apukokin makuun parempia näin. Näitä oli hauska leipoa yhdessä. Ja hyviä. Ja söpöjä.

8 kpl

* 50g huoneenlämpöistä voita 
* 0,70 dl sokeria
* 1 tl vaniljasokeria 
* ripaus suolaa
* 1 pieni kananmuna
* 125g maitorahkaa
* 1,25 dl vehnäjauhoja 
* 1 rkl mantelirouhetta 
* 1 tl leivinjauhetta
* 0,5 tl kardemummaa

Täyte:
* 2 dl vispikermaa 
* 1 rkl vaniljakreemijauhetta
Päälle:
* vadelmahilloa
* sokerikuorrutetta

Vaahdota voi ja sokerit keskenään kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon suola, muna ja maitorahka. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan varovasti sekoitellen. Laita taikina pursotuspussiin ja pursota pyöreäpäisellä tyllalla leivinpaperin päälle halkaisijaltaan 5cm ympyröitä. Yhteensä 16 kpl.
Paista 175c uunissa n. 17 min tai kunnes ovat kypsiä. Tarkkaile kypsymistä!

Jäähdytä keksit. Valmista ensin kannet laittamalla 8 keksin päälle vadelmahilloa ja ympyröi se sokerikuorrutteella. Vatkaa kerma, lisää loppuvaiheessa kreemijauhe ja vatkaa vielä hetki. Pursota kerma loppujen 8 keksipohjan päälle. Laita kannet päälle ja anna olla hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. 

Kommentit

Suositut tekstit