Kotikahvilan raparperipiirakka
Maisemakahvilan raparperipiirakan tietänevät kaikki. Perinneruokaa prkle kehitti reseptistä vieläkin herkullisemman. Itse pidin paljon fariinisokerin ja turkkilaisen jogurtin muodostaman makeuden ja mehevyyden yhdistelmästä. Herkullinen raparperipiirakka oli meillä tarjolla apukokin 7v synttäreillä.
20 palaa (uunipellillinen)
Muruseos:
* 250g voita sulatettuna
* 6,5 dl vehnäjauhoja
* 2 dl mantelijauhetta
* 3 dl fariinisokeria
* 2 tl leivinjauhetta
* 2 tl soodaa
* 2 tl vanijasokeria
* 2 tl kardemummaa
Pohja:
* 2/3 muruseosta
* 200g turkkilaista jogurttia
* 1 muna
Täyte:
* 1 l raparperia pilkottuna
* 500g turkkilaista jogurttia
* 2 dl sokeria
* 2 munaa
* 3 tl vaniljasokeria
Tee ensin muruseos. Sulata voi ja yhdistä siihen keskenään sekoitetut kuivat aineet nyppien. Itse valmistan muruseoksen aina sähkövatkaimen taikinakoukuilla vatkaten.
Ota muruseoksesta toiseen kulhoon erilleen 2/3 ja lisää siihen pohjan jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi ja levitä taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille. Laita taikinan päälle pilkotut raparperinpalat. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada seos raparperien päälle. Lisää päälle vielä loput muruseoksesta.
Kommentit
Lähetä kommentti