Kukkakaali-kurkkusalaatti

Olen tehnyt jo reilun vuoden ajan Vappu Pimiän kukkakaali-kurkkusalaattia lisukkeeksi milloin millekin ruoalle. Nyt vasta tajusin että en ole päivittänyt reseptiä vaahtikseen. Tämä simppeli salaatti on tosi hyvää ja sopii täydellisesti esimerkiksi grilliruoan kaveriksi. Välillä olen laittanut sekaan myös retiisiä, joskus tuoreita herneitä. Tärkeää oikealle suutuntumalle on se, että pilkot kukkakaalin hyvin pieneksi.

Lisukesalaatti neljälle

* 1/2 kukkakaali (pieni tai keskikokoinen) 
* 1/2 kurkku 
* 1/2 - 1 punainen chili 
* kourallinen tuoretta korianteria
* 3-5 rkl riisiviinietikkaa
* 1-3 rkl paahdettua seesamiöljyä
* pari hyppysellistä suolaa
* mustapippuria 

Pilko kukkakaali pieneksi, samoin kurkku. Viipaloi chili pieneksi. Hienonna korianteri. Sekoita ainekset keskenään ja lisää mausteet. Maista, lisää mausteita tarvittaessa ja anna maustua jääkaapissa 15-30 min ennen tarjoilua. 

Kommentit

Suositut tekstit