Kuivatut omenat uunissa
Muistan aina lapsena kun tätini kylmävarastossa oli monta purkillista kuivattuja omenarenkaita. Niitä tuli käytyä napsimassa vähän väliä. Nam. Oman pihani omenapuusta tuli tänä kesänä poikkeuksellisen hyvä sato. Edellisvuosien ennätys kun on ollut 5 omenaa. Nyt niitä taisi tulla reilu 30! Eilen poimin puusta viimeiset omenat ja tein niistä kuivattuja omppurenkaita. Ihania sellaisenaan tai murustettuna vaikkapa puuron päälle tai jogurtin sekaan. Toimii myös itse tehdyssä myslissä tai granolassa. Tämä ohje Meillä kotona sivustolta.
2 pellillistä
* 5-6 kotimaista omppua
* 1 sitruunan mehu
* 1 tl vaniljasokeria tai kanelia
Irrota omenista siemenkota omenaporalla ja leikkaa omenat ohuiksi renkaiksi. Omenoita ei kuulu kuoria. Purista sitruunasta mehu ja mausta vaniljasokerilla tai kanelilla. Dippaa renkaat sitruunamehuun ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille. Sitruunanmehu auttaa pitämään omenat kauniin värisinä.
Kuivata 75c kiertoilmauunissa n. 3-4 tuntia tai normi uunissa 100c. Avaa lopuksi luukku ja laita sen väliin puulasta. Jäähdytä näin omenat.
Säilytä omenat kuivassa paikassa, paperipussissa tai tiivissä purkissa. Laita sekaan kangaspussi, jonka sisällä on karkeaa merisuolaa. Se sitoo omenoista kosteutta. Itse tein pussukan purkkiin servetistä.
Kommentit
Lähetä kommentti