Kerrossämpylät
Minusta on hauska kokeilla erilaisia sämpyläohjeita. Tällä vaalealla perustaikinalla voi valmistaa monenlaisia leipiä.
Kerrossämpylöiden idean sain kirjasta Leipää monella tavalla (Richard Bertinet). Tämä perus taikinan ohje myös sieltä.
* 10g tuorehiivaa
* 500g hiivaleipä - tai vehnäjauhoja (n. 8 dl)
* 10g suolaa
* 3,5 dl vettä
Hiero hiiva sormenpäilläsi jauhojen sekaan. Lisää suola ja vesi. Sekoita toisella kädellä 2-3 min. Työstä taikinaa kunnes se alkaa tuntua elastiselta ja pehmeältä. Jos teet taikinan yleiskoneella taikinakoukulla, pidä nopeus pienimmällä teholla lisätessäsi veden ja anna sekoittua 2 minuutin ajan. Lisää sitten tehoa pykälällä ja anna sekoittua vielä 6-7 minuutin ajan. Nosta pois astiasta ja muovaa palloksi käännellen reunoja keskustan päälle ja painelelemalla ja pyörittämällä taikinaa kaiken aikaa. Käännä pallo ympäri ja tee uudestaan. Anna kohota liinan alla noin tunti.
Kauli taikina 5mm paksuiseksi levyksi kevyesti jauhotetulla pöydällä. Ota taikinasta pyöreitä paloja ja aseta koosta riippuen kolme tai neljä vesitilkalla voideltua palaa päällekkäin leivinpaperin päälle uunipellille. Itse tein vain kolmikerroksisia koska ympyrä oli suht iso.
Kohota 45 min.
Kuumenna uuni 250c. Kun alat paistamaan sämpylöitä, laske uunin lämpötila 225c ja anna paistua 10-12 min. Sumuta uuniin vettä tai heitä muumimukillinen vettä uunin pohjalle ennen luukun sulkemista. Jäähdytä valmiit sämpylät.
Kommentit
Lähetä kommentti