Munakoiso-iskender

Kuten ehkä moni huomaa, olemme alkaneet syömään paljon kasvisruokaa. Tuntuu että on vain parempi olo ja näihin saa jotenkin niin mahtavia makuja ettei voisi edes kuvitella. Pari viikkoa sitten herkuttelimme Iman ja Leena safkaa blogin munakoiso-iskenderillä. Ei ihme että resepti on noussut hitiksi. Tästä annoksesta tulee 2 reilua annosta, itse tein satsin tuplana ja söimme siitä pari kertaa.

* 1 munakoiso

* oliiviöljyä

* suolaa 

* pari pitaa kaupasta tai sen verran vaaleaa, kuivahtanutta leipää

* 25 g voita

Tomaattikastike

* 2 oksaa rosmariinia

* 1 tl paprikajauhetta

* 1 chili

* 1/2 tl korianterinsiemeniä

* 3 rkl oliiviöljyä

* 2 tl tomaattipyrettä

* 1 valkosipulinkynsi

* 1 pieni sipuli

* 3 dl paseerattua tomaattia

* 0,5 dl vettä

Valkosipuli-jogurttikastike

 * 1 dl turkkilaista jogurttia

* 1 valkosipulinkynsi

* 1 tl kuivattua tilliä

* 2 rkl oliiviöljyä

* 1/2 tl suolaa

Pilko munakoiso lohkoiksi ja laita laakealle alustalle. Suolaa ja anna itkettyä 20 min. Huuhtele munakoisot, laita uunipellille leivinpaperin päälle ja pyörittele oliiviöljyssä. Paahda 225c uunissa n. 30 min ajan.

Paahda kokonaiset rosmariinioksat ja tomaattikastikkeen kuivia mausteita hetki kuumalla pannulla. Lisää öljy, tomaattipyre, hienonnettu valkosipuli ja sipuli. Anna muhia hetken aikaa sekoitellen. Lisää paseerattu tomaatti ja vesi. Anna hautua miedolla lämmöllä ruoan valmistuksen ajan.

Valmista jogurttikastike sekoittamalla ainekset keskenään (pilko valkosipuli).

Laita pannulle voi ja sulata melko kovalla lämmöllä. Anna voin ruskistua kunnolla, mutta älä polta. Kun voi on kunnolla ruskistunut, siirrä erilliseen kulhoon odottamaan.

Pilko leivät ja laita paahtumaan samalle pannulle missä paahdoit voin. Lisää 1/2 dl oliiviöljyä, vajaa 1 dl tomaattikastiketta pannulta, 1/2 dl vettä. Kypsennä muutama minuutti.

Kasaa annokset laittamalla pohjalle leivät, sitten jogurttikastike, paahtuneet munakoisot, ruskistettu voi ja lopuksi reilusti tomaattikastiketta. Nauti heti. Voit halutessasi koristella annoksen lehtipersiljalla. 





Kommentit

Suositut tekstit