Vuohenjuustosalaatti

Tämä Sara La Fountainin ohjeella tekemäni vuohenjuustosalaatti on yksi parhaimmista salaateista mitä olen itse koskaan syönyt. Joka haarukalla tuli uudenlaisia makuja ja kaikki maut sopivat täydellisesti yhteen. Salaatti on myös kohtuullisen helppo valmistaa vaikka siinä onkin useampia vaiheita. Salaatti käy erinomaisesti alkuruoaksi kuten itse tein, mutta isommassa koossa toki uppoaa sellaisenaankin vaikka lounaaksi. Itse koen että kuitenkin parhaimmillaan juuri alkuruokana ruokahalun herättelijänä.
 
Neljälle
 
* 1 pss salaattisekoitusta (esim. jääsalaatti, tammenlehvä, rucola)
* 2 päärynää, siivuina
* 100g vuohenjuustoa murusteltuna
* 1 dl mustikoita
 
Balsamicopunajuuret
 
* 7 pientä punajuurta, keitettynä ja lohkottuina
* ½ dl tummaa balsamiviinietikkaa
* 4 rkl sokeria
* 5 rkl omenaviinietikkaa
* 2 rkl rypsiöljyä
* himalajansuolaa
 
Karamellipähkinät
 
* 1 dl pekaanipähkinöitä
* 1 rkl voita
* 3 rkl fariinisokeria
* ½ tl kanelia
 
Mustikkavinegrette
 
* 1 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
* 1 tl hunajaa
* 1 tl makeaa sinappia
* 2 tl mustikkajauhetta
* 2 rkl omenamehua
* 3 rkl rypsiöljyä
* ripaus himalajansuolaa ja mustapippuria
 
Laita punajuuret kiehumaan. Valmista sitten karamellipähkinät. Laita paistinpannulle ruokalusikallinen voita ja anna sulaa. Lisää joukkoon fariinisokeri, kaneli ja pekanpähkinät. Anna seoksen karamellisoitua ja sekoita koko ajan hyvin, jotta sokeri tarttuu tasaisesti pähkinöihin. Kaada pähkinät leivinpaperille ja anna jäähtyä.
 
Tee sitten balsamicosiirappi. Laita kattilaan viinietikka, sokeri, omenaviinietikka, öljy ja ripaus suolaa. Anna seoksen kiehua, jotta se keittyy kasaan ja anna sitten jäähtyä. Lisää joukkoon kypsäksi keitetyt, kuoritut ja pilkotut punajuuret. Anna marinoitua.
 
Tee vielä mustikkavinegrette sekoittamalla kaikki ainekset kulhoon paitsi öljy. Lisä oljy lopuksi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla.
 
Kokoa annos. Laita lautaselle salaattisekoitusta tai erilaisia salaatteja. Asettele salaatin päälle balsamicopunajuurilohkoja ja päärynäsiivuja. Lisää vuohenjuustomurusia ja karamellipähkinöitä. Koristele salaatti mustikoilla ja tarjoile mustikkavinegretin kera.
 

Kommentit

Suositut tekstit