Jauhelihatyynyt

Tämä helppo tarjottava maistuu iltapalana salaatin kera tai vaikkapa syysretkellä retkieväänä. Ohjeesta tulee uunipellillinen, itse teen ohjeen yleensä puolet pienempänä. Resepti on ollut käytössäni jo pitkään, otettu aikanaan ylös Valion pienestä reseptikirjasesta. Täytettä on helppo soveltaa oman maun mukaan, itse laitoin tällä kertaa mukaan myös eiliseltä jääneet riisit.

20 kpl

* 5 dl maitoa
* 50g tuorehiivaa
* 2 tl suolaa
* 2 tl sokeria
* 4 dl hiivaleipäjauhoja
* n. 7 dl vehnäjauhoja
* 100g voita sulatettuna

Täyte
* 300g paistijauhelihaa
* 1 sipuli hienonnettuna
* 1 punainen paprika
* 1 tl suolaa
* 1/2 tl mustapippuria
* 1/2 rasiaa (a 200g) paprika-chilituorejuustoa

Voiteluun
* 1 muna
* seesamin - tai unikonsiemeniä

Lisää kädenlämpöiseen maitoon hiiva. Lisää suola ja sokeri. Alusta jauhoilla pehmeä taikina. Lisää lopussa jäähtynyt voisula. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi.
Valmista sillä aikaa täyte. Ruskista pannulla jauheliha, hienonnettu sipuli ja paprika. Mausta ja lisää tuorejuusto.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli leivinpaperin päällä taikinasta pellin kokoinen levy. Nosta pellille. Ruuduta levy kevyesti taikinapyörällä. Jaa täyte ruutujen keskelle. Kauli toinen levy päälle. Ummista kämmensyrjällä ruudut kiinni. Vedä vielä leivon pyörällä ruudutus läpi taikinalevyjen. Kohota liinan alla n. 15 min.
Voitele munalla ja ripottele pinnalle siemeniä. Paista 225c n. 15 min. Taita tyynyt irti toisistaan vähän jäähtyneinä.

Kommentit

Suositut tekstit