Pikkupizzat
Monilla alkaa arki pian ja mietinnässä on esimerkiksi mitä koulusta tulevalle lapselle välipalaksi jääkaappiin. Nämä pikkupizzat ovat käteviä ja maistuvat hyvin myös kylmänä. Oiva tarjoiluvinkki myös juhliin, koska ohjeesta syntyy monen monta pientä pizzaa. Itse tarjoilin näitä heinäkuun alussa tyttäreni 5v synttäreillä.
40 kpl
* 3 dl vettä
* 25g hiivaa
* 1 tl suolaa
* 1 tl sokeria
* n. 8 dl vehnäjauhoja
* 1 rkl öljyä
Täytteet;
* oman maun mukaan esim. kinkku rouhetta, jauhelihaa, tonnikalaa, pepperonia, paprikaa, oliiveja, fetaa, sinihomejuustoa, ananasta...
* juustoraastetta
* ketsuppia ja tomaattipyreetä, pizzamaustetta
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja suola ja sokeri. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta taikina napakaksi. Lisää loppuvaiheessa sekaan öljy. Kohota taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinan alla.
Kaulitse kohonnut taikina ohueksi levyksi ja ota siitä lasilla/muumimukilla (jauhota hieman mukin reunaa) sopivankokoisia pyörylöitä.
Sekoita keskenään 2/3 osaa ketsuppia ja 1/3 osaa tomaattipyrettä. Mausta pizzamausteella. Tai käytä pelkkää ketsuppia. Levitä tomaattisose pyörylöille. Laita päälle sopivat täytteet ja viimeistele juustoraasteella. Paista kiertoilmauunissa 225c n. 8 min tai tavallisessa uunissa 250c n. 10-12 min.
Kommentit
Lähetä kommentti