Raparperimansikka-marenkitorttu
Raparperista on kiva välillä tehdä jotain muutakin kun sitä ihan perinteistä piirakkaa. Kokeilin Annin uunissa-blogin reseptiä työkavereilleni viime viikolla. Leivon suhteellisen harvoin gluteenitonta, joten ohje oli siinäkin mielessä toimiva. Käytin Semperin Fin mix jauhoseosta. Annin ohjeessa täytteeseen tulee vain raparperia, itse laitoin joukkoon myös 1/4 osan verran mansikoita tuomaan makeutta.
Raparperimansikka-marenkitorttu (helposti myös gluteenittomana!)
Torttupohja:
Marenki:
Raparperimansikka-marenkitorttu (helposti myös gluteenittomana!)
Torttupohja:
- 2 kananmunaa
- 0.75 dl sokeria
- 0.5 dl vehnäjauhoja (tai gluteeniton jauhoseos)
- 0.5 dl perunajauhoja
- ripaus leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- Mittaa munat ja sokeri kulhoon. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi usean minuutin ajan.
- Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi munavaahtoon, kääntele sekaisin.
- Suihki torttuvuoka 24-28 cm vuokaspraylla tai voitele voilla ja kaada taikina vuokaan.
- Paista torttua uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa ritilälle
- 400 g raparaperinpaloja (n. 8 dl) tai 6 dl raparperia ja 2 dl mansikoita
- 0.5 dl vettä
- 1 dl fariinisokeria (tai tavallinen)
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 tl limemehua (tai sitruuna)
- 1 rkl maissitärkkelystä
- Pese ja pilko raparperit kattilaan (myös mansikat jos käytät niitä).
- Lisää vesi, sokerit ja limemehu.
- Anna seoksen kiehua noin 10 minuuttia aina välillä sekoitellen kunnes raparperi on pehmeää.
- Lisää maissitärkkelys ja jätä hetkeksi jäähtymään.
- Kaada raparperitäyte torttupohjan päälle kun se on jäähtynyt.
Marenki:
- 4 valkuaista
- 1.5 dl sokeria
- 0.5 rkl limemehua (tai sitruunamehua)
- Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi.
- Lisää sokeria vähitellen vaahtoon koko ajan vatkaten.
- Lisää vatkauksen loppupuolella limemehu. Lopeta vatkaus vasta kun marenki on kiiltävää ja todella kuohkeaa.
- Nostele marenki raparperisoseen päälle ja polta marengin pinta tohottimella.
Kommentit
Lähetä kommentti