Vohvelimurot
Tein joku aika sitten aamiaismuroja paistinpannulla, jotka olivat meidän kotona iso hitti. Perinneruokaa prkle blogin Mika oli siitä kehitellyt helpommin valmistuvan version. Lupasin näin sunnuntain kunniaksi tehdä kotona herkkuaamupalan ja valmistaa vohvelimuroja. Nämä vasta olikin helppo tehdä. Nam. Apukokki meillä nautti muronsa hillon ja sokerin kera, itse laitoin sekaan jogurttia ja pakastimesta mansikoita ja mustikoita. Alkuperäinen ohje suosittelee kaveriksi vaniljakastiketta ja tuoreita marjoja.
Tämä ohje on neljälle, mutta me kyllä aika lailla popsittiin tämä määrä kahdestaan.
2-4 hengelle
* 2 dl maitoa
* 1 muna
* 3,5 dl vehnäjauhoja
* 2 rkl sokeria
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 tl leivinjauhetta
* 1/2 tl suolaa
* 1 rkl rypsiöljyä
Kaada maito kulhoon. Vatkaa kananmuna käsin maidon sekaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sekoittaen joukkoon. Lisää rypsiöljy.
Kuumenna vohvelirauta ja laita taikina vahvaan pursotinpussiin, johon leikkaat pienehkön reiän päähän. Säilytä pussi vaaka-asennossa lautasen päällä, jotta taikinaa valuu ulos pussista mahdollisimman vähän odotteluaikana. Pursota vohveliraudalle pieniä muroja ja paista noin 1 min. Nostele muovipihdeillä pois ja pursota uudet. Helppoa ja herkullista.
Kommentit
Lähetä kommentti