Mustikkaraakakakku

Raakakakut ovat hyviä, täyteläisiä ja makeita ilman sokeria, kermaa tai juustoja... Ja sopivat monille allergisillekin! Toki energiaa näistä kaakuista saa runsaasti, mutta terveellisempi vaihtoehto tavalliselle leivonnalle. Jonkin verran olen tehnyt raakakakkuja ja muita ruokia, mutta koen että erilaiset raakaleivonnassa käytettävät jauheet maksavat niin paljon etten niitä raaski usein ostaa. Tämä ohje on kuitenkin ihanteellinen - melkein kaikki raaka-aineet löytyvät kaapista jo valmiina tai ainakin ihan jokaisen pikkukaupankin hyllyltä. Tarvitset vain laadukkaan tehosekoittimen tai sauvasekoittimen ja eikun hommiin. Ohjeen bongasin kampaajalla istuessani jostain naisten lehdestä, valitettavasti en laittanut ylös mistä.

Kokeile ja ihastu. 



6-8 hengelle

Pohja
* 1 dl kuorellisia manteleita
* 1 dl saksanpähkinöitä
* 2 dl kuivattuja, pehmeitä taateleita
* 2 rkl kookoshiutaleita

Täyte
* 3 dl cashew-pähkinöitä liotettuna
* ½ dl sulaa kookosöljyä
* 2 limen mehut
* ½ dl hunajaa
* 2 dl jäisiä mustikoita

Laita cashew-pähkinät likoamaan veteen vähintään neljäksi tunniksi. Sekoita pohjan ainesosat keskenään tehosekoittimessa tai tehokkaalla sauvasekoittimella (itse käytän bamixia). Lisää tarvittaessa ½ dl vettä niin massa muotoutuu helpommin.

Painele pohja leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Vuoan halkaisija on hyvä olla 18 cm eli normaalia pienempi. Laita pakastimeen täytteen valmistamisen ajaksi.

Aja liotetut cashew-pähkinät, limen mehut, hunaja ja sulatettu kookosöljy tasaiseksi mousseksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Levitä ohut kerros pohjan päälle ja lisää loppuosaan jäiset mustikat. Aja sileäksi. Levitä mustikkamousse kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Anna hyytyä pakkasessa parin tunnin ajan tai pidempään.

Kakun voi säilyttää pakkasessa ja leikata siitä aina palasen kun haluaa herkutella tai sitten tarjoilla kerralla kahvipöydässä. Kakun on hyvä sulaa ½ tuntia ennen tarjoilua, mutta ei sen pidempää.

Kommentit

Suositut tekstit