Suklaanystävän unelmakakku
Tein tämän kakun toukokuun lopulla rakkaan kummityttöni valmistujaisjuhliin. Sain kakun tekoon vapaat kädet ja päätin tehdä kakusta ihanan suklaisen. Välissä suklaajäätelön makuinen kerros sekä suklaa-lakukreemi. Kakkupohjana paras tietämäni suklaakakkupohja. Koristelun halusin pitää mahdollisimman yksinkertaisena, joten värjäsin kermavaahdon vain mintunvihreäksi ja pursotin päälle kermaruusukkeita. Yksinkertainen on usein kauneinta. Kakkupohjan ja suklaa-lakukreemin ohjeen olen ottanut Linda Lomelinon Taivaalliset täytekakut-kirjasta, suklaajäden makuinen täyte on Pullahiiren blogista.
Valitettavasti en muistanut juhlien tohinassa ottaa kuvaa kakkupalasta, joten ette näe miltä täytteet näyttävät - ja kun muistin että piti ottaa kuva kakkupalasta - kakku olikin jo kadonnut parempiin suihin... Jotain kakun herkullisuudesta kertoo se, että kakku oli mitoitettu suuremmalle joukolle kuin vierasmäärä oli, mutta valitettavasti siitä ei riittänyt aivan kaikille.
Pienennä vain reseptiä jos haluat tehdä pienemmän kakun. Valmista kakkupohja edellisenä päivänä.
Suklaanmakuista kondensoitua maitoa löytyy nykyään useammista ruokakaupoista kondensoidun keittämättömän tai valmiiksi keitetyn kondensoidun maidon vierestä.

30 hengelle
Suklainen kakkupohja
* 9 suurta munaa
* 2,25 dl kiehuvaa vettä
* 3 dl + 9 rkl sokeria
* 7,5 rkl kaakaojauhetta
* 4,25 dl vehnäjauhoja
* 1,5 rkl maissitärkkelystä
* 1,25 tl soodaa
* ripaus suolaa
* 1,5 dl auringonkukka- tai rypsiöljyä
* 3 tl vaniljasokeria
Erota munista keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.
Kuumenna uuni 160c. Kiehauta vesi ja anna sen hieman jäähtyä
Siivilöi 3 dl sokeria, kaakaojauhe, vehnäjauhot, maissitärkkelys, sooda ja suola kulhoon. Siivilöinti tekee kakkupohjasta kuohkean. Vatkaa öljy, keltuaiset, vaniljasokeri ja vesi keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi (tuplasiivilöinti oleellinen kuohkeuden aikaansaamiseksi) joukkoon kuivat aineet ja sekoita, kunnes seos on tasaista.
Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi puhtaassa, kuivassa kulhossa. Lisää sokeria ruokalusikallinen kerrallan (yht. 9 rkl) ja jatka vatkaamista kunnes marenkivaahto on kiinteää. Vaahdon tulee olla niin kovaa että vaahto ei valu ulos jos kulhon kääntää ylösalaisin.
Sekoita neljännes marenkivaahdosta varovasti nostelemalla taikinan joukkoon, lisää toinen neljännes ja sitten loput vaahdosta. Varo sekoittamasta liikaa, taikinassa voi näkyä hieman vaaleita marenkiraitoja. Laita taikina isoon, halkaisijaltaan noin 30 cm kakkuvuokaan. Mikäli sinulla on hyvä kakkuvuoka, sitä ei tarvitse voidella, mutta voit toki varalta voidella vuoan.
Kakkupohjan paistoaika on 45 min- 1 h uunista riippuen. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Kun siihen ei enää tartu taikinaa, kakku on kypsä. Mikäli teet pienemmän kakkupohjan, paistoaika lyhenee.
Aseta kakkuvuoka ylösalaisin ritilälle heti uunista ottamisen jälkeen. Muuten kakkupohja lässähtää keskeltä. Ritilän ansiosta ilma pääsee kiertämään ympäri. Kun pohja on jäähtynyt täysin, pyöräytä se irti terävällä veitsellä reunoja myöten, käännä vuoka ylösalaisin ja ravistele pohja varovasti irti.
Suklaa-lakritsikreemi
(Kakun yhteen väliin)
* 150g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus 70%)
* 1½ dl kuohukermaa
* 2 rkl lakritsijauhetta
* 2 rkl vaaleaa siirappia
* 50 g voita
Paloittele suklaa kulhoon. Kuumenna kermaa, lakujauhetta, siirappia ja voita kattilassa, kunnes kaikki ainekset ovat sulaneet ja seos on lämmintä, mutta ei vielä kiehu. Kaada lämmin kermaseos pilkotun suklaan päälle. Anna seistä 30 sekunttia ja sekoita sitten varovasti kunnes kreemi on täysin sileää ja kiiltävää
Suklaajäätelönmakuinen täyte
(Kakun toiseen väliin)
* 1 prk (397g) suklaanmakuista kondensoitua maitoa
* 4 dl vispikermaa
* 200g ranskankermaa (n.30% rasvaa)
Laita kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa vaahdoksi sähkövatkaimella tai monitoimikoneella
Koristeluun
* 13 dl Flora Vispiä
* 0,5 dl vaniljakreemijauhetta
* muutama tippa turkoosia pastaväriä
Vatkaa kerma vaahdoksi - lisää pastaväri heti alkuvaiheessa, jotta näet oikean värin ja kermasta ei tule liian tönkköä. Lisää vaniljakreemijauhetta vähitellen.
* valkoisia syötäviä, pehmeitä helmiä
Kostutukseen
* maitoa
KAKUN KOKOAMINEN
Leikkaa kakkupohja kolmen osaan. Kostuta alimmainen pohja ja levitä päälle paksu kerros suklaajädenmakuista kuorrutetta. Nosta päälle toinen pohja, kostuta. Laita päälle reippaasti suklaa-lakukreemiä. Nosta ylimmäinen pohja päälle, kostuta vielä hieman. Laita kermavaahtoa tasaisesti koko kakun päälle reunoja myöten. Pursota perinteisellä tähtityllalla ruusuja kakun alaosasta alkaen. Aloita pursottaminen aina ruusun keskeltä ja koita tehdä kaikki ruusukkeet samansuuntaisesti.
Koristele vielä pienillä vaaleilla helmillä.

Kommentit
Lähetä kommentti