Herkkutattipasta

Näin sieniaikaan teki mieli kokkailla itsekin jotain sienistä. Tuoreita ei ollut tällä kertaa tarjolla, mutta Lidlistä olen joskus ostanut kuivattuja herkkutatteja. Niistä pyöräytin superherkullisen tattipastan, jossa itse tatti on pääosassa. Herkkutatit ovatkin niin maukkaita että niiden makua ei saa peittää liiallisella maustamisella tai laittamalla kastikkeeseen liikaa ainesosia.





*40g kuivattuja herkkutatteja tai 
200-250 g tuoretta herkkutattia, ohueksi viipaloituna
*3 dl kermaa
*nokare voita
*loraus oliiviöljyä
*1 pieni sipuli, hienonnettuna
*2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
*5 rkl persiljaa, hienonnettuna
*parmesaania, raastettuna
*suolaa
*pippuria
(400 g pastaa keitettynä al denté, pastana esim. pappardelle, tagliatelle, spagetti)

Mikäli käytät kuivattuja herkkutatteja kuten minä käytin, liota tatit ensin ja paista vasta sitten. Kuumenna paistinpannu. Lisää sieniviipaleet ja paista niistä kosteus pois.  Laske keskilämmölle ja lisää sekaan voita ja oliiviöljyä. Heitä mukaan sipulisilppu. Kuullota pari minuuttia ja lisää valkosipulisilppu. Kuullota minuutti. Kaada mukaan kerma ja anna hautua hiljalleen noin 5 min, kunnes soosi on hiukan paksuuntunut. Mausta. Sekoita pastan kera, annostele ja ripottele pinnalle persiljasilppua ja parmesaaniraastetta.
Nauti välittömästi.

Kommentit

Suositut tekstit