Luumupusut

Jouluinen pullaherkku Glorian ruoka ja viini lehdestä. Kauniita kahvipöydässä ja ennen kaikkea maistuvat herkullisilta. Nämä kuohkeat pullat ovat oiva vaihtoehto joulutortuille!

18 kpl

Pullataikina
* 2,5 dl maitoa
* 25g hiivaa
* 1 kananmuna
* 1 dl sokeria
* 1 tl suolaa
* 2 tl kardemummaa
* 7-8 dl vehnäjauhoja
* 100g voita

Lisäksi
* 1,5 dl luumumarmeladia
* 1 kananmuna voiteluun
* 100g voita sulatettuna
* 1 dl sokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maitoon ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää muna, sokeri, suola ja kardemumma. Sekoita tasaiseksi. Alusta taikinaan n. 2/3 jauhoista. Lisää pehmeä tai kokonaan sulatettu voi ja alusta loput jauhot taikinaan. Lisää jauhoja sen verran että taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi, noin 45 min.

Laita uuni kuumenemaan 200c. Jaa taikina 18 osaan ja pyöritä pulliksi. Kauli pullia keskeltä ohuemmaksi niin, että niistä tulee soikioita joiden päät ovat keskiosaa paksummat.

Laita keskelle reilu teelusikallinen luumumarmeladia, taita taikinasoikio puolikuun muotoon paksut osat vastakkain. Sulje pulla lasin tai mukin reunalla kevyesti painaen niin, että sauman ulkopuolelle jää noin 1 cm taikinaa huuliksi. Kohota liinan alla n. 20 min.

Voitele kohonneet pullat keskeltä, mutta jätä sauman ulkopuoliset pusuhuulet voitelematta. Paista uunissa noin 10 min ajan. Anna jäähtyä hetki.

Sulata voi, kastele pullien pusuhuulet voisulaan ja tämän jälkeen sokeriin.

Kommentit

Suositut tekstit