Annin possu

Voitin joku aika sitten Annin ruokakirjan ja tänään päätin kokeilla sieltä ohjetta "Äiti tää on mielettömän hyvää" - possu ohjetta. Ja ei muuten nimi pettänyt. 4-vuotias tyttäreni totesi täsmälleen samat sanat ja söi niin paljon että huomiselle ei jäänytkään santsiannosta. Lihasta tuli ihan huippuhyvää ja näin valmistetut juurekset on vaan - parasta. Kastike on myös tosi hyvää. Tästä tuli kyllä ihan uusi lemppari possuruoka.
Valmista liha marinoitumaan edellisiltana tai vähintään 5 tuntia ennen valmistusta. Itse laitoin lihan valmiiksi aamulla ennen töihin lähtöä ja valmistin ruoan illalla päivälliseksi.
Itse pidensin juuresten kypsymisaikaa uunissa alkuperäisestä ohjeesta.

Neljälle

* 480g (tai enemmän) porsaan maustamatonta sisäfileetä
Marinadi
* 1 rkl soijaa
* 3 rkl öljyä
* 2 valkosipulinkynttä pilkottua isoiksi paloiksi

* 8 isoa perunaa
* 4 rkl öljyä
* 1 tl paprikajauhetta
* suolaa

* 1 pieni lanttu
* 4 porkkanaa
* 1 iso sipuli
* 1 rkl hunajaa
* 2 rkl öljyä
* suolaa

Kastike
* marinoidut lihat
* 1 dl ruokakermaa
* 50g mustapippurituorejuustoa
* pieni loraus kahvia

Leikkaa possun sisäfile pienemmiksi viipaleiksi. Laita fileet pussiin tai kulhoon ja kaada päälle öljy, soija ja valkosipuli. Anna marinoitua vähintään 5 tunnin ajan jääkaapissa.

Laita uuni lämpiämään mielellään kiertoilmalla 225 asteeseen. Pese perunat. Pilko kuorineen lohkoiksi ja sekoita kulhossa lohkot, öljy ja mausteet. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Suikaloi lanttu ja kuorittu porkkana ja sipuli. Laita suikaleet perunoiden viereen jos mahtuvat (eivät saa olla päällekkäin) tai omaan uunivuokaan. Lorauta päälle hunajaa, öljyä ja suolaa.

Paista juureksia uunissa n. 45 min ajan. Alkuperäisessä ohjeessa oli 30 min, mutta omat perunat olivat vielä silloin raakoja eikä tarpeeksi rapsakoita.

Kun olet saanut juurekset uuniin, ruskista lihanpalat pannulla kullanruskeiksi. Lisää kastikkeen ainekset ja keittele hiljalleen kokoon juuresten valmistumisen ajan. Kastike ikäänkuin katoaa, mutta maku imeytyy lihaan ja pannuun jää ihania kastikerippeitä.

Kommentit

Suositut tekstit