Keksitikkarit
Cake popsit eli kakku- tai keksitikkarit olivat hittijuttu leivontapiireissä yli vuosi sitten. Itsekin niitä olen pariin kertaan tehnyt, mutta unohtanut kuvauksen blogia varten.
Nyt tein tikkareita aikuisten naisten picnicille, hieman rommilla höystettynä. Maku oli mitä mainion, ulkonäkö ei ehkä niinkään koska tein nämä hieman kiireisellä aikataululla 2-vuotiaan apulaisen kanssa. Minulla ei siis ollut aikaa odotella rauhassa suklaan jähmettymistä ennen loppukoristelua, minkä seurauksena päällisrouhe ei jäänyt pinnalle kauniisti ja tikkareiden muotokaan ei ole pallo. Mutta makuhan on tärkein - ei muoto! Itse en löytänyt kotikaupungistani nopealla kauppareissulla jätskitikkuja tai tikkaritikkuja, joten laitoin keksitikkarit pahvisiin pilleihin. Jalustana toimii foliolla vuorattu sieni, jota käytetään kukka-asetelmissa.
Noin 20 kpl
* 2 pkt dominokeksejä (tavallisia tai makuversioita)
* n. 100g maustamatonta tuorejuustoa
* 2 rkl rommia, konjakkia, mehua tai muuta kostuketta
* 200g suklaata
(käy sekä tumma-, maito- tai valkosuklaa - itse käytin tummaa suklaata)
* tuttifruttimurskaa, strösseleitä tai kookoshiutaleita
Murskaa keksit todella pieneksi muruseksi tehosekoittimessa tai kuten minä - paksussa minigrip-pussissa ja kaulimella hakaten. Sekoita joukkoon tuorejuustoa niin että seoksesta tulee napakkaa, mutta se pysyy vielä hyvin koossa. Lisää haluamasi kostuke.
Pyörittele taikinasta pienen lihapullan kokoisia palleroita. Laita pallerot hetkeksi kylmään odottelemaan. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Dippaa tikkujen pää noin sentin verran suklaaseen ja upota pää kakkupalloon. Suklaa muodostuu kovuttuessaan kauluksen ja estää palloa valahtamasta tikkua pitkin alas.
Kastele tikun päässä olevat pallot suklaasulassa, valuta suklaa pois ja koristele haluamallasi murskalla, strösselillä tai esim. kookoshiutaleilla.
Säilytä jääkaapissa.
Suklaakuorrutusta odotellessa.... |
Kommentit
Lähetä kommentti