Fazerina-täyte ja iso kakkupohja

Kuvan täytekakun tein kesällä tyttäreni Venlan 1-vuotissyntymäpäiville. Täytteeksi halusin jotain suklaista, mutta en kuitenkaan äkkimakeaa, koska en itse pidän liian makeista leivonnaisista. Kuvan kakku on 30-hengelle, meidän perheessä kun sukua piisaa :).

Koristeluna käytin erivärisiä sokerimassoja sekä suklaamassaa (ruskea osuus). Pursotus muodostuu Flora Vispistä sekä vaniljakreemijauheesta sekä erivärisistä pastaväreistä.

Iso kakkupohja tulee mielestäni parhaiten pehmeästä levykakkupohjasta. Kakkupohjan resepti on Kinuskikissalta. Isoon kakkuun tarvitset näitä pohjia kolme. Kolme pohjaa pystyy vielä vatkaamaan kerralla suuressa kulhossa ja paistamaan kiertoilmauunissa yhtäaikaisesti. Jos teet vielä useampia pohjia, tee useammassa erässä.

YKSI POHJA

- 4 huoneenlämpöistä munaa
- 1½ dl sokeria
- 1 dl vehnäjauhoja
- 1 dl perunajauhoja
- 1½ tl leivinjauhetta
- (2 rkl kaakaojauhetta jos haluat tumman pohjan)

Vatkaa munat ja sokeri kunnolla vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä nuolijalla rauhallisesti käännellen. Liika sekoitus vie kuohkeuden taikinasta. Kaada taikina uunipellille uunipellin päälle. Paista 200c, 6-8 minuuttia. Varo polttamasta!
Kumoa pohja välittömästi sokeroidulle leivinpaperille. Irrota uunissa ollut leivinpaperi heti pohjan päältä, jotta se ei tartu kiinni.

FAZERINA-TÄYTE isoon kakkuun

- kakun kostutukseen maitoa ja vanijasokeria (n. 2 dl maitoa, 2 tl vaniljasokeria)
- 1/3 purkkia lemon curdia
- 1/3 purkkia orange curdia tai appelsiinimarmeladia
- 2 prk Flora Vispiä
- 9 fazerinapatukkaa

Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Sulata Fazerinat varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Jäähdytä suklaata hieman. Lisää suklaa sähkövatkaimella vatkaten vatkattuun kermaan. Kostuta kakun alin kerros kylmällä maidolla, jossa ripaus vaniljasokeria. Levitä alimmalle levylle lemon curdia ohut kerros ja päälle Fazerina-täytettä. Päälle toinen kakkulevy, kostutus ja ohut kerros orange curdia tai appelsiinimarmeladia. Päälle taas fazerinatäytettä. Kolmas levy päälle, kostutus ja ohut kerros Fazerinatäytettä päälle ja reunoille. Koristele haluamallasi tavalla.

Suklaa on mainio täyteaine, koska se kovettuu itsestään ilman liivatteita. Täyte maistuu todella makealta vatkatessa, mutta jähmettyessään kylmässä jääkaapissa, liika makeus häviää ja 
maku on raikkaan suklainen kokonaisuus!




Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit