Pähkinäinen Fudge-piirakka

Tänä viikonloppuna piti keksiä nopea leivottava vieraille työpäivän jälkeen. Suklaasta pitää lähes kaikki, joten päätin kokeilla Pullahiiren reseptillä pähkinäistä Fudge-piirakkaa. Makeaa oli, mutta hyvää ja maku lähellä Riesen-suklaata. Pohjasta pidin erityisesti - suklaamuropohjaa tulen hyödyntämään jatkossakin erilaisiin piirakoihin. Ihanan rapsakka pohja. Tämä piirakka on suklaan ja pähkinän ystävän unelmapiirakka :). 


Pohja

* 100g voita
* ½ dl kaakaojauhetta
* 1½ dl tomusokeria
* ½ dl kylmää vettä

Täyte

* 200g pähkinäsuklaata
* 200g tummaa suklaata
* 1 prk kondensoitua maitoa
* hasselpähkinärouhetta

Sekoita pohjaa varten kuivat aineet keskenään. Laita monitoimikoneeseen (itse tein Kitchen Aidilla) pieneksi pilkottu kylmä voi sekä kuivat aineet. Pyöritä niin kauan että seoksesta tulee hienoa ja jauhomaista. Lisää vesi ohuena nauhana koko ajan konetta pyörittäen. Näin taikinasta tulee kiinteä massa. Voit myös valmistaa taikinan käsin nyppimällä, se vain vie aikaa hieman kauemmin.

Painele taikinamassa voidellun piirasvuoan pohjalle (n.26-28 cm halkaisija) ja hieman reunoille. Käytä apuna tarvittaessa hieman vehnäjauhoja. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja herneitä tai riisiä painoksi. Näin reunat pysyvät paikoillaan ja pohja ei kohoa liikaa. Paista 175 asteessa noin 12 minuutin ajan. Ota paino ja leivinpaperi pois ja paista pohjaa vielä noin 5 minuutin ajan.

Valmista täyte paiston aikana. Laita mikronkestävään astiaan kondensoitu maito sekä pilkotut suklaat. Sulata seosta miedolla teholla 30 s kerrallaan, sekoita aina välissä. Kuumenna niin että seoksesta tulee tasaista ja suklaa on kokonaan sulanut. Kaada fudge-massa kuuman piiraspohjan päälle, lisää päälle vielä hasselpähkinärouhe. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Säilytä piiras jääkaapissa, mutta tarjoa huoneenlämpöisenä. 

Tarjoiluehdotus; jätskipallo, pala piirakkaa ja kuppi hyvää kahvia.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit