Punaviinissä haudutetut karitsanpotkat

Pääsiäisen aikaan kuuluu syödä jotain lammasta. Minulla ja miehelläni on lampaanlihasta sama kokemus nuoruusvuosilta. Olemme joskus syöneet villakintaan makuista kuivaa lammasta ja sen jälkeen olleet monia vuosia kyseistä lihaa syömättä kun ajattelimme että se vain on niin kamalaa. Lammas tai karitsa on kuitenkin ihan älyttömän hyvää kun sen valmistaa vain oikein. 
Suoranaista herkkua! 

Kuulumme kotikaupunkimme Sastamalan ruokapiiriin, josta saa hankittua suoraan tuottajilta lihaa (sekä vihanneksia, jauhoja ja melkeinpä mitä vain). Pääsiäisenä olemme hankkineet jo parina vuotena lihat sieltä ja voi että kun on mureaa ja laadukasta. Tänä vuonna hankimme suomalaisia luomu karitsanpotkia. Viime vuonna otimme lampaan rivikyljyksiä. Ensi vuonna taitaa olla kareen tai paistin vuoro. Jotta sain reseptin tänne mansikkavaahtikseen, meillä syötiin ensimmäinen pääsiäislounas tänä vuonna jo nyt vähän etukäteen - palmusunnuntaina. 

Potkia jäi vielä pakkaseen, joten toinenkin ohje tulossa lähiaikoina, mutta mennään ensin perinteisellä linjalla eli valmistetaan potkat pitkään hauduttaen punaviinikastikkeessa. Pala taivasta. 

Tarjoile potka puikulaperunoista valmistetun perunamuussin kera.


Neljälle

* 4 karitsanpotkaa
* 3 rkl sokeria
* 5 dl huokeaa, mutta täyteläistä punaviiniä
* 2 dl vettä
* 1 Fond du chef Beef lihaliemikuutio tai 2 rkl vasikanfondia
* 1 iso porkkana
* 4 valkosipulinkynttä
* 2 laakerinlehteä
* timjaminoksia
* suolaa
* mustapippuria

Kuori ja paloittele porkkana isoiksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja pilko puoliksi. Sulata sokeri vaaleanruskeaksi tilavassa uunipadassa joka soveltuu myös liedelle. Jos sinulla ei ole sellaista uunipataa, voit valmistaa potkat myös hellalla, mutta suosittelen varsinaiseen kypsentämiseen uunia.
Lisää vaaleanruskean sokerin sekaan viini, lihaliemikuutio tai fondi, vesi, porkkananpalat, valkosipulit ja mausteet. Anna liemen hautua sen aikaa kun ruskistat potkat voi-öljyseoksessa paistinpannulla. Ruskista kevyesti potkien pinta. 

Lisää pannun huuhdeliemi uunipataan tai kattilaan potkien kanssa. Liemen tulee peittää potkat kauttaaltaan. Jos lientä ei ole tarpeeksi, lisää vettä ja viiniä. Hauduta potkia folion alla 150c uunissa noin 3 tuntia kunnes ne ovat todella mureita (vaihtoehtoisesti kypsennä hellalla miedolla lämmöllä kannen alla). Kypsä liha irtoaa luusta kuin itsestään ja suorastaan sulaa suuhun. 

Halutessasi voit valmistaa liemestä kastikkeen. Ota kypsät potkat pois liemestä ja siivilöi noin 5 dl lientä toiseen kattilaan. Keitä kunnes jäljellä on noin puolet. Tarkista maku ja lisämausta tarvittaessa. Liemen voi suurustaa tummalla Maizena-suurusteella, mutta toimii ilman suurustamistakin.

Nauti potkat hyvän perunamuussin kera. 

Kommentit

Suositut tekstit