Vienon rahkatorttu

Tämän rahkapiirakan ohjeen olen saanut siskoltani Sannalta, joka taasen on saanut reseptin ymmärtääkseni hänen miehensä sukulaiselta, Vienolta. Näin ne parhaat reseptit kulkeutuvat sukupolvelta ja suvustakin toiselle. Rahkapiirakkaohjeita löytyy vaikka kuinka paljon, mutta tämä on ehdoton lempparini. Pohja on ihanan pehmeä ja murea ja tämä piirakka vain on niin hyvää niin hieman lämpimänä kuin kylmänäkin. Täytettä vaihtelemalla saa ihan uudenlaisia makuelämyksiä. Oma ehdoton lempparini kyseissä piirakassa on säilykepersikkaviipaleet, mutta tällä kertaa tein piiraan vadelmista. Myös mustikat ja puolukat tai säilykeananakset käyvät tähän mainiosti.


Pohja

* 100g margariinia tai voita
* ½ dl sokeria
* 1 muna
* 2½ dl vehnäjauhoja
* 1 tl leivinjauhoja

Täyte

* 1 tlk rahkaa
* 1 dl kermaa (kevytkermaa, älä vatkaa)
* 2 munaa
* ½ dl sokeria
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 tl sitruunamehua

* marjoja tai säilykehedelmiä valintasi mukaan 
(jos käytät pakastemarjoja laita ne jäisinä ja sekoita joukkoon 1 rkl perunajauhoja)

Pilko voi tai margariini kuutioiksi kulhoon. Lisää muuta pohjan ainekset. Nypi käsin yhtenäiseksi taikinaksi. Laita taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. 

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Laita valitsemasi marjat tai säilykehedelmäviipaleet piiraspohjan päälle ja kaada niiden päälle rahkatäyte. Levitä tasaiseksi.

Paista 175c uunissa 40-45 min kunnes täyte on hyytynyt.

Kommentit

Suositut tekstit