Pasta kananjauhelihasta
Broilerin/kananjauhelihaa tulee aika harvoin käytettyä, mutta viime aikoina on tullut sitäkin kokeiltua useampaan otteeseen vaihtelun vuoksi. Broileripyöryköitä olen tehnyt, mutta niin hyvää ohjetta jonka haluaisin täällä julkaista en ole vielä keksinyt/löytänyt. Ookoo ruokia kun täällä ei julkaista vaan pitää olla erityisen maukasta;)! Nyt tuli ensimmäisellä kokeilulla todella hyvää pastaa, innoittajana Pipsa Hurmerinnan resepti, jota taas tuttuun tapaan hivenen muokkailin.
Neljälle
- 400g kanan/broilerin jauhelihaa
- 1 iso sipuli
- 1 valkosipulinkynsi
- oliiviöljyä
- 1 tl kanelia
- suolaa
- mustapippuria
- 1 tlk kokonaisia tomaatteja
- puoli punttia basilikaa
- parmesan juustoa raastettuna
Lisäksi tagliatelle pastaa
Kuori ja pilko sipulit. Laita pannulle loraus oliiviöljyä ja kuullota sipulit siinä pehmeäksi miedolla lämmöllä. Lisää kananjauheliha ja paista siihen kunnon väri pintaan. Mausta ripauksella kanelia. Lisää 1 tlk kokonaisia tomaatteja, litistä tomaatit muussiksi samalla kun sekoittelet kastiketta. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä miedolla lämmöllä 20-30 min. Lisää loppuvaiheessa pieneksi pilkottu basilika. Keitä tagliatelle ja kun pasta on sopivasti al dente, kaada siivilään, huuhtele vedellä ja sekoita kastikkeen sekaan. Tarjoile heti. Raasta päälle reippaasti parmesanjuustoa.
Kommentit
Lähetä kommentti