Kaurapataleipä
Pataleipää olen leiponut useita kertoja ennenkin ja eri variaatioilla. Tätä versiota hehkutettiin kuitenkin niin paljon uusimmassa Glorian ruoka ja viini lehdessä, että oli pakko heti itse kokeilla. Vaivaamatta valmis pataleipä on helppoakin helpompi tehdä ja tähän leipään syntyy silti rapsahtava, ihana kuori ja mehevä sisus. Pakko myöntää että oli kaiken hehkuttamisen arvoinen.
Ja niin kätevä tapa saada aamupala pöytään tuoretta ja lämmintä leipää.
1 leipä
* 1 tl kuivahiivaa
* 2 tl suolaa
* 5 dl kaurajauhoja
* 5 dl vehnäjauhoja
* 1 dl kauraleseitä
* 5 dl vettä
Lisäksi vehnäjauhoja leivontaan
Yhdistä kuivat aineet isossa kulhossa. Lisää reilusti kädenlämpöinen vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan kohota huoneenlämmössä 12-16 tuntia.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Kääntele taikina palloksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.
Pane kannellinen pata kylmään uuniin ja säädä uuni lämpenemään 225c.
Kun taikina on kohonnut, ota kuuma pata pois uunista ja siirrä taikina pataan. Nosta kansi päälle ja laita pata uuniin. Jos sinulla ei ole pataan kantta, vuoraa padan päällinen ilmatiivisti foliolla. Paista leipää kannen alla noin 30 minuuttia. Ota kansi pois ja jatka kypsentämistä vielä 15 min. Ota pata uunista ja kumoa leipä ritilän päälle jäähtymään.
Kommentit
Lähetä kommentti