Pullapitko
Sain tällä viikolla toiveen laittaa mansikkavaahtikseen köyhien tai rikkaiden ritareiden ohjeen. No, pitäähän toive toteuttaa, joten sitä varten päätin leipoa pullapitkon :). Toki kaupastakin olisi voinut ostaa, mutta mikään ei voita tuoretta pullaa - saatikka sitten siitä tehtyjä rikkaita ritareita parin päivän päästä. Ja hyvä syy herkutella koko viikonloppu, hih!
Tästä ohjeesta tulee 1 jättipitko (kuten minä tein, mahtuu juuri ja juuri uunipellille) tai 2 vähän säädyllisemmän kokoista. Jättipitko on myös oiva tarjottava juhlien kahvipöytään. Päälle voi ripotella raesokeria, mantelirouhetta tai -lastuja. Itse käytin tällä kertaa mantelilastuja. Raesokeria en itse käytä ikinä; minusta se vain narskuu ikävästi hampaissa.
Pitkotaikinaan voi myös lisätä rusinoita - jätin ne nyt pois koska en halua rusinoita rikkaisiin ritareihin.
Letittää voi oman mielen mukaan; itse letitin nyt neljällä letillä. Ohje letitykseen alempana.
Jättipitkoon tarvitset:
- 150g voita
- 5 dl maitoa
- 50g tuorehiivaa
- 1 tl suolaa
- 1 dl sokeria
- 1 muna
- 2 tl kardemummaa
- 800-900g vehnäjauhoja
päälle
- 1 muna voiteluun
- 3 rkl mantelilastuja
Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa, lisää siihen maito. Varmista että seos on kädenlämpöistä. Kaada seos leivontakulhoon. Murenna hiiva voimaitoseokseen. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja muna. Sekoita. Lisää jauhoja hyvin pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Vaivaa kunnes taikinassa on tarpeeksi sitkoa ja se irtoaa kulhon reunoista. Älä laita liikaa jauhoja tai pullasta tulee liian tiivistä ja kuivaa!
Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota 40 minuutin ajan. Jaa kohonnut taikina jauhotetulla pöydällä neljään yhtä suureen osaan. Letitä pitko.
Neljän letin letitys: Laita neljä pötköä vierekkäin, painele ne tiiviisti kiinni yhteen ylhäältä. Kuvittele että letit ovat vasemmalta oikealle A, B, C ja D. Letitys tapahtuu seuraavasti; A Been yli, C:n ali ja D:n yli. Toista sama aina reunimmaisella. Eli yli, ali ja yli. Päättele pitko taittelemalla päädyt kauniisti pitkon alle.
Nosta pitko uunipellille leivinpaperin päälle ja peitä leivinliinalla. Kohota 35 min. Voitele kohonnut pitko munalla ja ripottele päälle mantelilastut. Paista 225c uunin alatasolla noin 20-30 min uunista riippuen. Kypsä pitko kumisee pohjasta.
Kommentit
Lähetä kommentti