Mistä ideat kumpuaa?

Minulta kysytään usein mistä saan ideani ruoanlaittoon. Ruokalehdistä, ruokaohjelmista, keittokirjoista, ravintoloista, blogeista, ystäviltä ja yhä useammin myös omasta päästäni.
Mansikkavaahtiksen taustalla on tavallinen kotikokki, joka tekee ruokaa suurella sydämellä perheelleen ja ystävilleen.
 
Innostukseni ruokaan on lähtenyt varmaankin lukioiässä kun aloin isosiskoni jalanjäljillä tekemään omaa leikekirjaa resepteistä. Kukaan kun ei oikeasti käytä irrallaan lojuvia reseptejä piirongin laatikosta.
 
Leikkaan, liimaan ja kirjoitan kirjoihini lehdistä ja muualta saamani hyvältä vaikuttavat reseptit. Kirjoja on kertynyt jo useita ja suolaiselle sekä makealle on omansa. Tämä harrastus on edelleen mukana arjessani ja viimeksi eilen istahdin taas olohuoneen lattialle kasaamaan uusia ohjeita leikekirjaani. Voi mitä ihania uusia juttuja aionkaan pian kokeilla ♡.
 
Ensimmäiseen kirjaani joskus -95 olen kirjoittanut ohjeita leipomiseen. Näistä myös pieni kuvaotos. Ovat varmasti olleet apuna vuosien varrella.
 
Keittokirjoja ostan myös paljon ja toivon joulupukilta. Osasta tulee heti suosikkeja, osa on enemmän hyllyn kaunistuksena. Ihania inspiraationlähteitä.
Jo huomenna on testissä uusi ohje leikekirjastani. Jos on hyvää, ohje tulee tietysti mansikkavaahtikseen.
 
Kokkausterveisin,
Henna
 
 

Kommentit

  1. Hauska juttu tämäkin :) Vuositolkulla tehnyt kaiken maailman terveyssämpylöitä joihin ei tule lusikallistakaan vehnäjauhoja. Tyyppinä olen ns. huoleton leipoja joka korkeintaan ihmettelee miksi joku ei onnistu mutta ei koskaan vaivaudu ottamaan selvää miksi näin käy :) Eli selvisi nyt sitten sekin että se vehnäjauhojen puute ne sitten aina hiukka littanoiksi jättää :)

    Hyvä Henna, jatka samaan malliin, mä oon jo saanu paljon uutta
    tietoa blogisi ansiosta ja myöskin toteuttanut muutamia ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kommentistasi! Koitetaan jatkaa samaan malliin :). Kyllä ne sämpylät ovat terveellisiä vaikka niissä se 1/3 vehnää olisikin. Jos haluat vähän kuohkeampia tehdä littanoiden sijaan. Juuri luin Aamulehdestä artikkelin, jossa todettiin kaupan kauraleivissä olevan usein "jopa" 7% kauraa ja loput vehnää... Joten itse tekemällä saa varmasti terveyssämpylöitä tavalla tai toisella ;)!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit