Pataleipä

Mikä ihana tuoksu! Otin juuri pataleivän uunista. Onko ihanampaa tapaa aloittaa sunnuntaiaamu kuin ottaa uunituore leipä uunista, leikata siitä siivu - päälle voita, juustoa ja iso kuppi kahvia. Elämä on mallillaan.

Pataleipä on ollut viime aikoina esillä eri blogeissa - eikä suotta. Pakko minunkin on laittaa tänne maailman helpoimman ja todella maukkaan leivän ohje. Tämän ohjeen avulla jopa "peukalo keskellä kämmentä-leipuri" onnistuu varmasti ja tuloksena on leipä kuin suoraan leipomosta. Ensimmäisellä leipomiskerrallani kohotin taikinan vahingossa jääkaapissa, koska kaikki yön yli kohotetut leipäohjeeni ovat olleet sellaisia. Onnistui niinkin, mutta vielä kuohkeampi leivästä tulee kun noudattaa ohjetta :).

Tarvitset vain muutamia raaka-aineita sekä jonkinlaisen padan tai kattilan, jossa on kansi ja minkä voi laittaa uuniin. Valurautapata tai esim. kokkipata on tässä ihanteellinen, mutta myös kaikenlaiset vuoat käyvät ja hätätapauksessa vaikkapa folio kannen asemasta. Itse valmistan leivän Sarpaneva-padassa.

Taikinaa voi myös muokata lisäämällä siihen esimerkiksi erilaisia siemeniä. Lisää ne kuitenkin taikinaan vasta aamulla. Itse pidän leivästä eniten näin perusversiona. Yksinkertainen on kaunista ja usein myös parhaimman makuista.

Tärkeätä tässä leivässä on se, että sitä EI saa vaivata missään vaiheessa.

Ja näin se tehdään;

- 1 tl kuivahiivaa
- 2 tl suolaa
- n.7 dl vehnäjauhoja
- 3,5 dl kädenlämpöistä kuumempaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita joukkoon vesi. Peitä tuorekelmulla ja jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön 12-18 tunniksi. Kätevintä on tehdä taikina illalla ja aamulla valmistaa leiväksi.

Leivo kohonneesta taikinasta leipä (taittele vain palloksi, älä vaivaa!) ja kohota liinan alla 30 min. Laita samanaikaisesti uuni lämpiämään 225c ja laita pata kansineen sinne lämpiämään.

30 minuutin päästä ota kuuma pata pois uunista ja laita leipä pataan. Paista 30 minuuttia uunissa kansi päällä ja vielä 15 minuuttia ilman kantta.

Tuloksena ihana leipä. Koita malttaa jäähdyttää leipää hetki ennen syömistä. Liian lämpimänä kuori murtuu leikattaessa.



Kommentit

  1. Ihanan helppoja ohjeita! Tän teen kyllä heti tänään illalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä parasta helppouden lisäksi - ihan täydellistä leipää!!!

      Poista
  2. Ootko kokeillut tätä muilla jauhoilla? siis vaikka osittain? mulla olisi spelttijauhoa ja mietin miten paljon sitä laittaisi ettei taikinan ominaisuudet muuttuisi liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu vielä kun vehnäjauhoa on 2/3 osa ja 1/3 osa muuta jauhoa. Muuten rakenteesta tulee liian raskas. Tämä on kuitenkin vähän sellainen "ranskalaistyyppinen" rapeakuorinen höttöleipä.

      Poista
  3. Tää on mun uusi lempileipä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele :), katoaa yleensä aika nopeasti parempiin suihin!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit