Täytetyt enchildat
Mietiskelin päivällä mitä hyvää sitä kokkaisi lauantai-illan piristykseksi ja mieleeni juolahti resepti vuosien takaa. Tämä oli yksi lempiresepteistäni noin 15 vuotta sitten ja toimii edelleen. Omituiselta kuulostava kasvistäyte maistuu mainiolta ja väittäisin että jopa vannoutunut lihansyöjäkin vetelisi näitä enchildoja poskeen hyvällä ruokahalulla. Salaisuutena ihana, päälle tuleva kastike. Suosittelen!
Yhdistä kattilaan kastikkeen ainekset ranskankermaa lukuun ottamatta. Anna kiehahtaa. Ota pois hellalta ja lisää ranskankerma. Sekoita tasaiseksi.
Sekoita keskenään hienoksi pilkotut täyteainekset ja täytä tortillat. Kääri tortillat rullalle ja lado tiiviisti uunivuokaan. Kaada rullien päälle kastike ja ripottele päälle juustoraaste.
Paista 225c noin 15 min. Tarjoa raikkaan salaatin kera.
3-4 hengelle
- 8 vehnätortillaa
Kastike
- 1/2dl sweet chili kastiketta
- 150g tomaattipyreetä
- 2 dl vettä
- 1 rkl öljyä
- 2 valkosipulin kynttä murskattuna
- 1 tl oreganoa tai pizzamaustetta
- suolaa
- 150g ranskankermaa
Täyte
- 1 punainen tai keltainen paprika
- 1 dl mustia oliiveja pilkottuna
- 2 prk raejuustoa
- 0,5dl hienonnettua tuoretta basilikaa
- 0,5dl hienonnettua tuoretta persiljaa
Päälle
- 1 dl juustoraastetta
Yhdistä kattilaan kastikkeen ainekset ranskankermaa lukuun ottamatta. Anna kiehahtaa. Ota pois hellalta ja lisää ranskankerma. Sekoita tasaiseksi.
Paista 225c noin 15 min. Tarjoa raikkaan salaatin kera.
Kommentit
Lähetä kommentti