Carnitas
Carnitas-liha oli itselleni uusi tuttavuus kunnes sain joulupukilta Vappu Pimiän reseptikirjan. Carnitas on Pulled porkin meksikolaisversio - eli meksikolaisten nyhtöpossu. Täyte sopii erinomaisesti itse tehtyjen tortillalättyjen, salsan ja guacamolen kera, mutta maistuu myös vaikka ihan sellaisenaankin salaatin ja riisin kera.
Jos tykkäät pulled porkista, kokeilepa seuraavan kerran carnitas-lihaa!
En löytänyt kotikaupungistani uuden vuoden aatonaattona mistään kaupasta kokonaista kassler-palaa, joten tein carnitaksen maustamattomista kassler-pihveistä. Helpotti itse asiassa pilkkomistyötä kun liha oli jo pienemmissä osissa.
Carnitas on helpoin valmistaa padassa, jonka voi laittaa sekä hellalle että uuniin. Näin sinun ei tarvitse vaihtaa välissä astiaa. Mutta onnistuu myös kattilassa ja uunipadassa.
4-5 annosta
* 1 kg possun kassleria
* 2 limettiä
* 2 appelsiinia
* 1 sipuli
* 3 valkosipulinkynttä
* 1 tl juustokuminaa eli jeeraa
* 1 tl kuivattua oreganoa
* 1 tl paprikajauhetta
* 1 tl chilijauhetta
* ½ tl kanelia
* 1 tl korianterin siemeniä murskattuna
* 2 laakerinlehteä
* rouhittua mustapippuria
* 1,5 tl suolaa
* noin 5-7 dl vettä
Leikkaa liha noin 2-3 cm:n kokoisiksi paloiksi. Silppua sipulit pieneksi ja sekoita lihojen joukkoon. Pese appelsiinit ja limet hyvin ja raasta niiden värillinen kuoriosa sekä purista mehut lihan joukkoon. Lisää sekaan kaikki mausteet ja pyörittele lihojen joukkoon. Anna marinoitua huoneenlämmössä parisen tuntia.
Pane lihat kattilaan tai hellankestävään uunipataan ja mittaa päälle vettä sen verran että lihat juuri peittyvät. Kiehauta ja anna porista kannen alla miedolla lämmöllä 2-3 tuntia välillä sekoittaen ja tarkistaen ettei neste lopu. Kun nestettä on jäljellä 1-2 dl kaada lihat liemineen uunivuokaan (tai jätä nykyiseen vuokaan). Revi haarukalla lihaa suikaleiksi. Laita uunivuoka uuniin 200c vielä noin 20-35 minuutiksi kunnes neste on haihtunut lihasta kokonaan. Sekoittele välillä.
Nauti!
Kommentit
Lähetä kommentti