Tortillalätyt

Teen usein tortillalätyt itse, vaikka toki joskus tulee myös valmiitakin ostettua. Itse tekemällä saa letuista kuitenkin terveellisempiä ja ne on ihan superhelppo valmistaa. Onnistuu varmasti ihan kaikilta. Älä korvaa durumjauhoja tässä vehnäjauhoilla, koostumuksesta ei tule oikeanlainen. Maissijauhoja löytää useimmiten kaupasta hyllystä, jossa on keliaakikoille soveltuvia tuotteita. Olen aiemmin tehnyt tortillat hieman erilaisella ohjeella, mutta tämä uusi kokeilu Vappu Pimiän reseptikirjasta oli aiempia kokeilujani parempi ja jää meidän kotiin tortillalätty-ohjeeksi.

Mikäli teet tortillataikinan hieman etukäteen ennen paistamista, pyörittele taikina palloiksi ja laita kelmu taikinapallojen päälle. Muuten taikina kuivuu nopeasti. Mikäli taas paistat letut niin että ne odottelevat hieman syöjiänsä, laita letut kostutetun keittiöpyyhkeen sisään.


4 hengelle

* 4 dl durumvehnäjauhoja
* 2 dl maissijauhoja
* ½ tl leivinjauhetta
* ½ tl suolaa
* 2 rkl voita
* 2,5 dl vettä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon voi ja lisää vesi. Vaivaa taikinaksi. Kauli taikinasta mahdollisimman ohuita lettuja (onnistuu parhaiten puisella piirakkapulikalla). Tee joko isoja tai pikkuisempia lättyjä. Paista lättyjä kuivalla ja kuumalla pannulla molemmin puolin niin että ne saavat vähän väriä.

Tarjoile esimerkiksi Carnitas-lihan, salsan ja guacamolen kera.



Kommentit

Suositut tekstit